Tervetuloa sivuilleni

Olen toiminut liikkeenjohdon konsulttina vuodesta 1977, jolloin perustin yritykseni. Erikoisalanani on ollut tuotteiden ja palvelujen sekä niiden markkinoinnin kansainvälinen kehittäminen. Pääaktiviteettinani on nykyään etupäässä strateginen neuvottelutaito sen eri muodoissaan. Muuttuvien markkinoiden vaatimukset edellyttävät jatkuvaa itsensä kehittämistä. Tähän toimintaani liittyy sekä valmennusta että konsultointia kotimaassa ja ulkomailla. Toimin nykyään kiinteästi usean yhteistyökonsultin kanssa eri puolilla Eurooppaa.

Kiitän käynnistänne sivuillani,          

 KTM, CMC, LJK

Ajatuksia  neuvottelutaidon valmennuksesta :

Hyvä neuvottelutaito on saavutettavissa etupäässä käytännön kokemuksella.
Tästä syystä painoteaan valmennuksessa simuloinnin käyttöä perusteellisen oppimisen
varmistamiseksi. Kokeilun ja erehtymisen kautta hankittu neuvottelutaito voi tulla
hyvinkin kalliiksi. Yksityiskohtainen, todenmukainen valmennus on taatusti toimiva.
Ennen varsinaisia neuvotteluja suoritettu työ on vaativinta, mutta myös tuloksellisinta.
Luovan ryhmätyön kehittäminen antaa tähän hyvän perustan. Kaikkia tilannetekijöitä
on opittava hyödyntämään vaikeissakin tapauksissa, toimivia strategioita ja taktiikkoja
soveltamalla. Myös omaa henkilökohtaista kehittymistä on opittava seuraamaan.
Taitava neuvottelija tietää, että neuvottelu on onnistunut vain kaikkien osapuolien
hyötyessä sen lopputuloksesta todella tasapuolisesti.Vain osittain onnistuneita neuvot-
teluja ei pitäisi hyväksyä. Vasta toteuttamisvaiheessa on todellinen tulos arvioitavissa.
Esite valmennuksesta on tässä luettavissa ja tulostettavissa
Adobe Acrobat-muodossa (.pdf, koko 118 kb)

Käytännön kokemus on perustana:

Etupäässä Kauppa- ja Teollisuusministeriön toimeksiannosta on yritykseni toimintansa aikana pitänyt lähes 500 valmennustilaisuutta suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Nämä runsaat 30 eriaiheista ja -pituista tilaisuutta ovat kattaneet koko markkinoinnin, aina strategisesta suunnittelusta toimenpiteiden toteuttamiseen.
Useimmiten ovat lukuisat räätälöidyt kehittämisprojektit täydentäneet valmennustoimintaani. Näin olen osallistunut sekä pienten että suurehkojenkin yritysten markkinoinnin suunnitteluun ja toteutukseen.
Kauppa ja teollisuusministeriön kanssa yhteistyössä olen käynnistänyt yli seitsemänkymmenen suomalaisen PK-yrityksen viennin Pohjoismaissa ja Benelux-alueella.
Hyvät kansainväliset suhteemme ja perusteellinen neuvottelutuki ovat olleet ratkaisevina tekijöinä saavuttaessamme hyvät tuloksemme.

getacro

Tarvitaan Acrobat Reader, tästä sen saa !                              

[Home] [English] [suomi] [svenska]